Eronteko maaseudun ja kaupungin välillä ei ole erityisesti rautalampilainen ilmiö, vaan oikeastaan koko sosiologian historian ajan tunnettu ilmiö. Klassiselle sosiologialle oli tyypillistä tarkastella yhteiskunnallista muutosta modernisaatiokehityksen kautta. Sekä Durkheim, Tönnies, Weber ja Simmel käsittelevät yhteisöelämän muotojen eriytymistä kohti modernin yhteiskunnan mallia (Aro 2011, 37). Juuri kaupungin ja maaseudun välistä eroa kuvaa parhaiten Ferdinand Tönniesin (1974) tunnetuksi tekemä käsitepari Gemeinshaft–Gesellshaft. Käsitepari on useimmiten suomennettu yhteisö–yhteiskunta, mutta täsmällisempiäkin suomennoksia, kuten yhdessäolo-organisaatio­–asiaorganisaatio on käytetty (Eskola 1965, 14). GemeinschaftGesellschaft käsiteparilla voidaan erottaa esimerkiksi maaseutu ja kaupunki. Peter Backan (2012, 26) mukaan erityisesti Gemeinshaft muodostuu meidän ja muiden välisen eronteon varaan. 

Maaseutumainen elämäntapa edustaa yhteisöllistä

Gemeinschaftia, johon kuuluu päätöksenteon tunneperustaisuus, yhteisöllisyys eroista huolimatta, perhe ja kylä toimintaympäristönä. Yhteisön pohja rakentuu tapojen varaan ja vuorovaikutus on paikallista. Kaupunki edustaa järjestäytynyttä Gesellschaftia, jonka päätöksenteko on rationaalista, ihmiset pyrkivät erottautumaan toisistaan, elämänpiirit ovat globaalit ja normipohjana toimii laki. (Töttö 1997, 154–162.) Gemeinschaftia ja Gesellscahtia voi tarkastella paitsi lineaarisen kehityssuunnan traditionaalisesta Gemeinsaftista moderniin Gesellshaftiin, myös eräänlaisina jatkuvasti kilpailevina kehityssuuntina (Backa 2012). Esimerkiksi hyvinvointivaltion tapaiset Gesellshaft-instituutiot saattavat korvautua kolmannen sektorin Gemeinshaftilla. On huomattava kuitenkin, että käsiteparin kumpikaan käsite ei sinällään vastaa todellisuutta, sillä täydellistä Gemeinscaftia tai Gesellschaftia ei liene olemassakaan. Käsitepari on enemmänkin työväline, jonka avulla pystyy löytämään keskeisiä eroja kaupungin ja kyläyhteisön välillä (Pehkonen 2004, 22–23).

Eronteko yhteisöllisen maaseudun ja vähemmän yhteisöllisen kaupungin välillä on edelleen voimissaan. Maaseutu näyttäytyy suomalaisten mielikuvissa turvallisempana ja yhteisöllisempänä paikkana kuin kaupunki (Rouhiainen 2002, 149). Samalla tavoin turvallisuuden ja yhteisöllisyyden mielikuvia herättää myös esimerkiksi englantilainen maaseutu (Neal 2009 5). Yhteisöistä, esimerkiksi maaseudulta, saatetaankin etsiä turvaa globalisoituvan maailman jatkuvan muutoksen epävarmuudessa (Bauman 2001). Maaseutu saatetaan nähdä esimerkiksi terveellisempänä elinympäristönä kuin kaupunki: